Maris

Lempinimi: Maris
Syntymäpäivä: 23.6.2014
Väri: Tabby

Maris saapui meille samaan aikaan Lunan kanssa helmikuussa 2017, koko matkan ajan Maris oli kopin takaseinämällä välillä tullen etuosaan haistelemaan uuden emännän sormia.

Uuteen kotiin päästyä Maris oli hyvinkin järkyttyneen oloinen, eikä tullut ulos kantokopasta vasta kun seuraavana päivänä. Eteisessä ja hattuhyllyllä Maris vietti ensimmäisen viikon, jonka aikana emäntä kävi rapsuttelemassa ja juttelemassa muutaman kerran päivässä hänelle, jotta Maris vähän tottuisi ajatukseen uudesta kodista.

Kun Maris vihdoin uskaltautui liikkua olohuoneeseen, ei hän enää palannut eteiseen piiloon vaan tutkiskeli päivä päivältä enemmän ja pidemmälle asuntoa. Kun Maris oli jo tutustunut tarpeeksi hänestä tuli esiin seuraa rakastava ja rapsutuksia kaipaava pikkuneiti, joka kulkee jalkojen perässä lähes joka paikkaan värisyttäen häntää iloisena.

Mimmusta Maris on ottanut jonkinlaisen esikuvan, Maris seuraa silmä kovana Mimmun liikkeitä ja olisikin kovin halukas myös leikkimään tämän kanssa. Myöhemmin Maris on tutustunut erittäin hyvin myös muiden kisujen kanssa, eikä minkäänlaisia tappeluja ole ollut.

Ruokailun aikana Maris oli alkuun hyvinkin omistautuvainen, eikä antanut kenenkään tulla lähelle ja välillä vähön muristiinkin. Nykyään ruokailut sujuvat hyvin, vaikkakin Maris penkoo välillä roskakorista makkarankuoria tai muuta mikä tuoksuu hyvältä. Tyhjät muovipussit ovat myös Mariksen mieleen ja hedelmäpusseja onkin löytynyt välillä pitkin asuntoa. Maris on kaikinpuolin oikein ihastuttava sekä läheisyyttä kaipaava nuori neiti.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä ihmeessä itsestäsi tassunjälki, vastaamme siihen innolla! (: